Miltä kuvaus on tuntunut?
Essi & Otto
"Alusta asti kommunikointi Sanderin kanssa oli nopeaa ja ystävällistä. Kaikki toimi juuri niin kuin pitikin ja toiveitamme kuunneltiin. Pystyimme myös luottamaan Sanderin ammattitaitoon ja antamaan hänelle vapaat kädet toteuttaa itseään, ja kuvista tuli mielettömiä!
Vaikka häämme olivat pienet ja intiimit, saimme uskomattoman laajan gallerian muistoksi tärkeästä päivästämme. Sander Vill ansaitsee kyllä suosionsa 100%. Kiitos!"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Alma & Eero
"Tilasimme Sanderilta dokumentaarisen koko päivän kuvauksen hääpäivästämme ja olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Häämuotokuvat, valmistautumisen hetket, first look, vihkiminen kirkossa ja hääjuhla ovat kaikki upeasti tallennettuina. Sanderin ammattitaito välittyy kuvista, jotka ovat sekä kauniita että luonnollisia.
Hänen rento lähestymistapansa antoi meille mahdollisuuden tuntea olomme mukavaksi kameran edessä, eikä kuvattavana oleminen vaadi lainkaan aikaisempaa kokemusta. Sanderin taito toimia huomaamattomasti kirkossa ja juhlapaikalla mahdollisti aitouden säilymisen eikä häävieraiden tarvinnut jännittää kuvattavana olemista. Kommunikaatio Sanderin kanssa oli vaivatonta. Ensimmäiset hääkuvat olivat käytössämme jo seuraavana päivänä."
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Kiira & Antti
"Olemme todella tyytyväisiä pariskuntakuvaukseen Sanderin kanssa. Viestintä sujui sujuvasti alusta loppuun, ja hän on niin ihana ihminen. Kuviin vangittiin kauniisti rakkaus ja tunteet, ja hän ymmärsi heti, mitä halusimme kuvaukselta. Voin suositella häntä lämpimästi. 😍"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Venla & Tatu
"Sander on erittäin ammattitaitoinen ja tilannetajuinen kuvaaja. Hän oli hääkuvaajamme tänä kesänä ja saimme hänen ansiostaan todella kauniit kuvat ja ikimuistoisen hääjuhlan.
Sander on myös lämmin ja mukava persoona, jonka kanssa oli mukava ja helppo työskennellä. Myös vieraamme kehuivat vuolaasti. Iso suositus!"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Viivi & Dany
"We hired Sander to photograph our wedding ceremony and take some portraits of us. Me and my husband were really stunned of the results, they were that amazing. Style was elegant and full of emotion. We would definitely recommend him to anyone who needs an awesome photographer."
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Cécile & Sami
"We are so happy with Sander’s work! We hired him to take pictures and videos the whole day at our wedding. The results are amazing and we will forever cherish these memories.
Beyond his artistic talent he also has the ability to be everywhere at the same time, to be the sweetest with everyone and to switch languages easily. We recommend him 100%."
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Erin & Timo
"My fiance and I were visiting Finland from the US and booked Sander as our engagement photographer. We were a little nervous as this was our first time getting professional photos done. Sander made us feel comfortable right away and made the experience so fun for us!
He expressed excitement about the photos he was getting which gave us confidence and made us so eager to see the final product. We got our full gallery back very quickly and were smiling at every picture we saw. It is incredible how he is able to show so much emotion and passion through his work. We had the experience of a lifetime and can now relive it for the rest of our lives!"
Palaute kopioitu Google palautteista
Natalie & FJ
"Highly recommend! Sander is a skilful, warm and genuine photographer who shoots from the heart. His passion for photography really inspires us! He was quick to reply all our queries and provided many good ideas for the shoot.
We had an enjoyable and fun time, and loved how the photos came out 🥰 Thank you for capturing these beautiful moments!"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Pinja & Arina
"Uskomattoman upeita kuvia✨
Sander ikuisti meidän hääpäivän. Oli helppo olla kuvattavana ja kaikki sujui mutkattomasti. Seuraavana päivänä saatiin jo ”muutama” (n.50kpl) kuva, ja koko galleria oli valmis 2 viikkoa häiden jälkeen.
Kuvat olivat enemmän kuin olisimme ikinä osanneet odottaa. Kiitos Sander! Todella iso suositus😍"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Morsian Rati
"The photoshoot was very professional and relax at the same time. Love all the photos. Sander can capture all the feelings and moments."
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Morsian Arina
"We got amazing wedding photos and it was very easy and comfortable to work with Sander!"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Ida & Juho
"Iso suositus! Olimme Sanderin kuvattavana muotokuvissa hääpäivänämme. Tunnelma kuvauksissa oli rento ja helppo, ja valmiit otokset olivat tyylikkäitä ja tunnelmallisia ja galleria oli runsas. Sanderilla on taito vangita upeasti tunnelmaa kuviin. Tuhannet kiitokset kuvista, näitä kelpaa katsella seuraavat vuosikymmenet!"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Sanni & Karri
"Kuvaukset Sanderin kanssa sujui todella vaivattomasti, ja kuvat olivat ihan sydäntä puristavan upeita. Sanderin ammattitaitoa, visuaalista silmää ja taitoa ohjata asiakasta kuvaustilanteissa on helppo suositella koko sydämellä. 🫶🏼🥹"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Katri-Marie & Rolle
"Sander onnistui toteuttamaan kuvausideamme täydellisesti! Tämän lisäksi koko prosessi sujui hyvin ja mutkattomasti. Kuvaustilanteessa oli helppoa olla rennosti ja heittäytyä tunnelmaan. 😊 Iso suositus!"
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Sara & Luis
"10/10 experience with Sander. We had full trust on Sander to capture the most important day of our lifes. And he did not fail on us. I’ve never seen such beautiful wedding pictures than the ones he showed to us. I’m forever grateful to him. THANK YOU!❤️ You really are the best! Such a wizard with camera."
Palaute kopioitu Google arvosteluista
Portfolio
Tervetuloa tutustumaan valokuvauksen portfoliooni.
Haluan, että kuvistani välittyvät tunteet, lämpö ja aito läsnäolo.
Ota yhteyttä ja laita viestiä!
Lähetä viesti ja palaan sulle 24 - 48 tunnin kuluessa. Vastaan aina kaikkiin yhteydenottoihin.
Kiitos paljon!
Sander Vill
+358 40 75 75 085info@sandervill.comY-tunnus: 3125880-5
Turku, Suomi - Toimialueena koko Suomi ja Eurooppa
Laita viestiä!
Sander Vill
Sijaintina Turku - toimialueena koko Suomi
+358407575085info@sandervill.comTietosuojaseloste