Tarinasi ikuistaminen
Oman matkan ikuistaminen
Sulla on oma ja inspiroiva tarina. Vaikka itse sitä ei aina huomaisi, oma tarina voi olla sivusta nähneenä paljon erityisempi ja ainutlaatuisempi. Haluan olla mukana ikuistamassa sut aitona omana itsenäsi. Haluan tuoda esille sun omat ja upeat piirteet.
Jännitys ja ilo
Usko pois, olen ennen kuvausta yhtä jännittynyt kuin sinä. Ja se tekee kuvaustilanteesta ja kuvista niin hienon.
Kaikki se ilo ja jännitys tulee taltioituneeksi.
Kuvattavana oleminen
Yksi mulle tärkeimmistä asioista valokuvaajana on se, että sulla on hyvä olla kuvauksen aikana. Kuvaus saatetaan ajatella jännittäväksi, tai jopa hieman pelottavaksi, mutta se ei oikeasti sitä ole.
Koko kuvauksen ajan ohjaan sekä ideoin. Kerron mitä tehdään, miten laittaa esimerkiksi kädet ja minne katsoa. Pidän myös huolen siitä, että kuvaus pysyy luovana ja saadaan paljon erilaisia kuvia. Pidän kuvauksessa ohjausta ja ideointia yhtä tärkeässä osassa, kuin itse kuvien ottamista.
Minulla on ollut kunnia kuvata upeita persoonia. Aitoja ja merkityksellisiä tarinoita. Iloa ja elämän suuria hetkiä.
Valokuvauspaketti Sinulle
Alta pääset tutustumaan valokuvauspakettiin. Toivon, että pääsisin ikuistamaan sun tarinan.
Valokuvauspaketti Sinulle
Valokuvauspaketti Sinulle sopii sulle, kuka haluaa ikuistaa aidosti ja kauniisti oman itsesi. Välttämättä kuvaukselle ei tarvitse olla mitään syytä. Joskus on vain kiva ottaa itsestään hienot kuvat.
Kuvaus voi olla myös teemoitettu. Ottamalla kuvat valmistumisen aikaan on mahdollisuus ikuistaa sen hetken sinä ja tunnetila. Joskus on toiveena ottaa uudet kuvat LinkedIn:n tai Tinderiin.
Olen innoissani ja valmis ikuistamaan sun tarinan kuviin.
Valokuvauspaketti Sinulle
Pakettiin sisältyy:
Kuvauksesta toimitetaan:
Kuvauksen hinta on alkaen 350.00 euroa
Lisätiedot:
Valmis kuvagalleria toimitetaan 2-4 viikon kuluttua kuvauksesta. Kuvat toimitetaan täydellä laadulla JPG-muodossa nettigallerian välityksellä. Galleria on voimassa 6 kuukauden ajan. Ei varausmaksua. Maksu on laskulla kuvauksen jälkeen.
Olen valmis ikuistamaan sun kauniin tarinan!
Laita viestiä ja palaan sulle pian! Vastaan aina kaikkiin viesteihin.
-Sander
Laita viestiä!
Usein kysytyt kysymykset
Milloin on hyvä ottaa yhteyttä?
Mitä aiemmin, sen parempi! Erityisesti suosituimmat päivät voivat olla varattuja jo kauan ennen varsinaista päivää. Vaikka onkin hyvä ottaa yhteys aikaisin, älä epäröi ottaa yhteyttä viime tinkaan. Mikään ei ole parempaa, kuin saada uusi kuvaus lyhyelläkin varoitusajalla.
En ole aiemmin ollut kuvattavana. Haittaako se?
Ei missään nimessä haittaa, vaikka sinulla ei ole lainkaan kokemusta kuvattavana olemisesta. Yleensä kuvattavani eivät ole ikinä aiemmin olleet ammattilaisen kameran edessä. Kuvauksen aikana ohjaan täysin.
Millä alueella kuvaan?
Otan valokuvia ja videota koko Suomen laajuisesti ja Euroopassa, miksei kauempanakin. Asun Turussa ja yleensä kuvaukset tapahtuvat Turun lisäksi Helsingin ja Tampereen seudulla. Rakastan matkustella ja nähdä uusia paikkoja, ja näistä syistä rakastan erityisesti "destination" häitä, elopement-kuvauksia ja parikuvauksia uniikeissa lokaatioissa. Matkustan sinne, missä kuvauksesi järjestetään. Laita viestiä, jos olet epävarma.
Sander Vill
Sijaintina Turku - toimialueena koko Suomi
+358407575085info@sandervill.comTietosuojaseloste